maanantai 31. elokuuta 2015

Ruispellossa



Lapsuuskotini vieressä, heti pihaojan takana lainehti kesäisin ruispelto. Näen ja tunnen pellon tuoksun vielä nytkin kun suljen silmäni ja annan muiston kuljettaa.

Pelto kuului eräälle kylän isoimmista ja vauraimmista tilallisista jolla oli isossa kivinavetassaan monikymmenpäinen karjalauma.
Mies oli laiha, kiukkuinen  ja kuivankänkkyrä maanviljelijä, isäntämies, ei mikään eikä kuka tahansa kylänmies.

Pellon ja kotipihamme rajoitti vain matala-, kapea pelto-oja joten olimme nähneet siskon kanssa että pellolla kasvaa rukiin seassa myös  Ruiskukkia.
Koska tiesimme että rukiintähkien sekaan ei ollut menemistä ja koska kielletty houkuttelee eniten niin juuri siksi muutaman kerran uskaltauduimme salaa peltoon niin että toisen pitäessä muina tyttöinä vahtia isännän varalta,  -isäntä  tapasi harmiksemme pyöräillä päivän mittaan useasti läheistä kylätietä-    toinen haki varoen, melkein kontaten, muutaman kukkasen.


Tuli päivä kun taas seisoimme pihaojan pientareella ja  tähyilimme näkyisikö rukiintähkien seassa noita meistä niin ihmeellisen suloisia sinisiä kukkia.

Epäonneksemme varmaan näkyikin koska seuraava muistikuva meistä on kun seisomme keskellä peltoa ja kuulemme  isännän äänen tieltä joka karjuu meille polkupyöräänsä nojaten, kädellään vimmatusti huitoen  "..tanan penikat pois sieltä pellosta ja äkkiä!"  Ja todentotta vaikka kuinka yritimme olla tekemättä polkua pellolle niin pois pinkoessamme edessämme aukeni selvä reitti kotipihaamme....



 Ruiskukat ovat mielestäni edelleenkin hyvin kauniita
joten mitään ruiskukka traumaa tästä 
laps.muistosta ei jäänyt,
kunhan vaan silloin tällöin muistuu
mieleen..



kuvan ruiskukat olen ihan itte kasvattanut!
<3





keskiviikko 26. elokuuta 2015

Karkulainen.





Helteinen elokuun iltapäivä.
Olen siistimässä kesäkukkia  kun kuulen selkäni takaa  epämääräistä ääntä.
Käännyn-  ja hetkeen, sadasosa sekuntiin,  en tajua näkemääni.

Koira. Iso. Musta. Irti.

Ehdin antaa käskyn itselleni, älä huuda, älä liiku, ole rauhallinen, noinhan olen lapsillekin opettanut!
Ihka elävä labbishan se siinä, roskainen, hyvin uupuneen oloinen, läähättää, varmasti janoinen..teen parin sekunnin ajan havaintoja.
Päättelen koiran lempeästä katseesta ja pienestä hännänheilautuksesta
koiran vaarattomaksi ja ystävälliseksi, karkulainen, pantakin kaulassa. Hyvä! Tyttökoira?

"Nomutta kukas se sinä olet.." kysyn koiralta kun tokenen pahimmasta...
Ei vastaa, päättelee hänkin minut vaarattomaksi ja ehkäpä vähän tyhmäksi kun tuollaisia kyselee,  huomaa avoimen ulko-oven ja löntystelee sisään, kiertää huoneet ja tulee taka-ovesta ulos.

Tässä välissä tuli kiire toimia.  Olen ottanut astiaan vettä ja koiran kiertäessä takaisin luokseni osoitan sille vesikupin.  Se lysähtää rähmälleen terassille ja alkaa juoda, ja juo, ja juo... Seuraan hiljaa vieressä ja ymmärrän antaa karkulaisen hengähtää ihan rauhassa.
Hyvän tovin se siinä lepääkin ja minä alan ihmettelemään mitä tässä nyt tehdään.
Koira nousee ja lähtee löntystelemään tiellepäin ja minä hätäännyn.
"Älä nyt mene, mikä sun nimi on!"  Käy mutkan jossain lähistöllä, mutta päättelee olevansa eksyksissä ja tulee takaisin luokseni.  Luottavaisen oloinen,  juttelen sille rauhoittavasti, -niin ainakin toivon-   nyt uskallan ottaa jo kiinni pannasta löytyisikö sieltä omistajan puh.numeroa tai edes koiran nimeä.  Ei mitään!

No, onhan näitä tapauksia sattunut muutama  ennenkin, että on haettu eksyneelle omistajaa ja pienen mietinnän jälkeen soitankin paikalliseen löytöelänkotiin.
Neuvottelen työntekijän kanssa mitä tehdään ja sovitaankin että odotellaan josko omistaja kyselee heidän kauttaan karkulaista.  Jos ei niin hän hakee koiran löytöeläin kotiin illan aikana.

Annan koiralle lisää vettä ja vähän raksuja jotka se syökin halukkaasti! Ihana koira!
Eikä aikaakaan kun puhelin pirisee ja arvelen omistajan löytyneen.

Bingo!

Emäntä oli saapunut töistä eikä koiraa missään...  ulko-ovi auki  ja pihakin tyhjä.
Hetken pähkäiltyään ja huudeltuaan kertoi  ottaneensa yhteyden samaan  löytöeläinkotiin kuin minäkin ja saanut tiedon karkulaisen löytymisestä ja osoitteen mistä sen voi hakea!

Sovittiin jatkosta emännän  kiitellessä helpottuneena koiransa löytymisestä.  Nyt sain tietää nimenkin,  se olikin minulle tärkeä tieto...
Hyvän matkaa se oli ehtinyt taivaltaakin, lonkkavikainenkin vielä, helteessä,  kuumissaan.

Päivän hyvä työ tuli tehtyä.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.


kuvan koira ei kuulu juttuun..