maanantai 31. elokuuta 2015

Ruispellossa



Lapsuuskotini vieressä, heti pihaojan takana lainehti kesäisin ruispelto. Näen ja tunnen pellon tuoksun vielä nytkin kun suljen silmäni ja annan muiston kuljettaa.

Pelto kuului eräälle kylän isoimmista ja vauraimmista tilallisista jolla oli isossa kivinavetassaan monikymmenpäinen karjalauma.
Mies oli laiha, kiukkuinen  ja kuivankänkkyrä maanviljelijä, isäntämies, ei mikään eikä kuka tahansa kylänmies.

Pellon ja kotipihamme rajoitti vain matala-, kapea pelto-oja joten olimme nähneet siskon kanssa että pellolla kasvaa rukiin seassa myös  Ruiskukkia.
Koska tiesimme että rukiintähkien sekaan ei ollut menemistä ja koska kielletty houkuttelee eniten niin juuri siksi muutaman kerran uskaltauduimme salaa peltoon niin että toisen pitäessä muina tyttöinä vahtia isännän varalta,  -isäntä  tapasi harmiksemme pyöräillä päivän mittaan useasti läheistä kylätietä-    toinen haki varoen, melkein kontaten, muutaman kukkasen.


Tuli päivä kun taas seisoimme pihaojan pientareella ja  tähyilimme näkyisikö rukiintähkien seassa noita meistä niin ihmeellisen suloisia sinisiä kukkia.

Epäonneksemme varmaan näkyikin koska seuraava muistikuva meistä on kun seisomme keskellä peltoa ja kuulemme  isännän äänen tieltä joka karjuu meille polkupyöräänsä nojaten, kädellään vimmatusti huitoen  "..tanan penikat pois sieltä pellosta ja äkkiä!"  Ja todentotta vaikka kuinka yritimme olla tekemättä polkua pellolle niin pois pinkoessamme edessämme aukeni selvä reitti kotipihaamme....



 Ruiskukat ovat mielestäni edelleenkin hyvin kauniita
joten mitään ruiskukka traumaa tästä 
laps.muistosta ei jäänyt,
kunhan vaan silloin tällöin muistuu
mieleen..



kuvan ruiskukat olen ihan itte kasvattanut!
<3





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti